torstai, 25. lokakuu 2007

Kasviksilla kasvaa isoja poikia!

Pieni mies kasvaa niin, että neuvolan tädin kasvukäyrät vinkuu! Tämän päiväisen neuvolakäynnin tuloksena pituutta 71cm, painoa 7215g, pitkä ja hoikka poika siis (kasvaa kuten äitinsä tuossa iässä=) ). Rokotuksen aika oli myös. Yhdistelmärokotteen vahvistus tuikattiin reiteen aiemmista epäilyistä huolimatta, kun koko huushollia vaivanneesta flunssasta ei merkkejä viimepäivinä näkynyt.

Ruokailu on alkanut sujua entistä paremmin ja ruokavalio on laajentunut pelkästä bataatista tavanomaisempaan porkkanaan ja tänään tehtiin suuri läpimurto, kun porkkanan ohella saatiin suuhun sujautettua myös vähän perunaa. Hedelmät ovat alkaneet pikkuhiljaa maistua, syöty on lähinnä omenaa ja päärynää. Seuraavaksi ruokavailota aletaan laajentaa viljoihin, eli kaurapuuro on nykyään listalla iltapalan kohdalla. Pulloruokinnan yritysten täydellisesti epäonnistuttua tulimme neuvolassa siihen tulokseen, että vellien syöttö saa jäädä kokonaan tältä pojalta. Vellien ravintoarvo kun ei rintamaitodon ravintoarvoa merkittävästi parempi ole ja imetyksen jatkuessa ei turhaa pullon tyrkyttämistä koettu muutenkaan tarpeelliseksi ja mielekkääksi. Puhuimme neuvolassa myös, että kunhan puuroon on kaikessa rauhassa ehditty totutella voidaan pikkuhiljaa lisätä kasvissoseiden mukaan myös rippu kalaa, kun lihaa ei näillä näkymin ruokavalioon ole tulossa.

Osana viiden kuukauden neuvolaa näin liikkeelle lähdön kynnyksellä kuuluu myös miettiä kodin turvallisuusratkaisuja. Muutamien AV-laitteiden piilottamista lukuun ottamatta meillä tuntuikin kaikki olevan ihan reilassa, kiitos taloudessa asustelevien nelijalkaisten! Löytyy lapsiporttia, lääkkeet ja pesuaineet, sekä myrkylliset kasvit ovat poissa pienen tutkimusmatkailijan ulottuvilta, eikä pitkiä pöytäliinoja ei löydy roikkumassa käteen sopivasti. Vanhemmille varsin antoisa neuvolareissu ei valitettavasti pikku J-J:lle ollut niin miellyttävä, kun ujous iski jälleen.  Se täti kun oli niin p e l o t t a v a! Tgk:n kauden päättäjäisten peruusteella luulimme, että vierastus oli unohtunut, siellähän pikku hurmuri valloitti hymyllään kaikkien sydämet itselleen. Mutta nyt kävi selväksi taas hyvin  isoon ääneen, että vaaleat naisihmiset ovat kammoksuttavia.

Noista juhlista vielä sen verran, että meidän yhteisomistuskoira Batseebone (tuttavallisemmin Luu) palkittiin Tgk:n Vuoden Koira -palkinnolla! Hyvä Me!!!

lauantai, 6. lokakuu 2007

6.10.-07 Kestovaippahulinat

   Hui hai mitkä hulinat! Nyt on vaippa-arsenaalia kasvatettu ihan koko rahan edestä. Tai lähinnä kankaita ja lankaa piisaa. Mukaan siis tarttui Babyidean pitkälahkeiset merinovillahousut värillä kuutamo sekä saman firman Hemp Hour sisävaippa kanervan värisenä. Ja kankaita, paljon kankaita tarkemmin: 0.5m pinkkiä PUL-kangasta, 0.5m vihreää mikrofleeceä, 0,5m bambuhamppua ja Löytöpalasta 0,5m turkoosia pallotrikoota, 0,5m vihreää Finlysonin pikkumyy trikoota sekä noin metrin pala valkoista mikrofleeceä. Sekä hahtuvapöksyjä varten turkoosia ja  ruskeaa hahtuvaa. Ompelukone ei ainakaan pääse kortistoon! Huomenna työn sarkaa riittää!

Vaatteitakin hankittiin. Hirvittävän maissi-puklukohtauksen (maissi ärsytti mahaa niin että tavaraa tuli puolet enemmän ulos, kuin meni sisään) jälkeen muutenkin kehnonlainen reissuvarustus koki totaalisen inflaation kaikkien vaatteiden ollessa joko likaisia tai märkiä, siispä täytyi hankkia muutama uusi. yöpuku on kokolailla komea ja vaaleanpunainen Kärkkäisen huonon valikoiman ja kiireellisen aikataulun johdosta, asianomainen on kuitenkin hankintaan kokolailla tyytyväinen=). Mukaan tartui myös pari bodya.

Hampaita näkyvissä! Suuta jomottaa ja kutittaa niin maan kauhiasti! Ikenien hinkkaaminen alkaa olla iltaisin aika ajoin niin raivokasta, että ihan pahaa tekee seurata vierestä, kun toinen reppana työntää vuoroin leluja, vuoroin nyrkkiä kurkkuunsa helpottaakseen vietävän kovaa kutinaa edes hieman. Alaien onkin pullistunut jo komeasti ja oikean puoleinen sivuhammas kamppailee alaetuhampaiden kanssa siitä, kuka ehtii ensimmäisenä pilkottamaan puertavasta ikenestä.

Nukkumatti kutsuu myös äitiä, poika nukahti jo kaksi tuntia sitten... T. HeleanMaM

lauantai, 6. lokakuu 2007

2.10.-07 Oma blogi ja ensimmäinen muskari

     957724.jpgMasters-07 Kuva: Riikka O

Teksti on leikattu vanhasta blogista ja siirretty uuden sivuston aloitukseksi.

Jimi-Justus sai tänään oman blogin, jotta kaikki tutut ja tuntemattomatkin saisivat kurkistaa tämän ihmeellisen pienen pojan vaudikkaaseen maailmaan. Tänne on tarkoitus päivittää tietoja Jimi-Justuksesta ja kirjoittaa ylös niin merkittäviä, kuin vähän merkityksettömämpiäkin tapahtumia. Tervetuloa!

Ensimmäinen muskari on takana ja pieni poika on onnellinen mutta uninen. Heti kotiin tultua Jimi nukkuikin vaunuissa melkein 1,5h (joka on tälle pojalle päikkäreiksi piiiiitkään). Koska nykyään ollaan jo isoja poikia ei muskarissa mielenkiintoa paljon liiennyt nuotin vierestä hoilottavalle äidille, vaan vieruskaverin pikkunatiainen, sekä kirkkaan väriset IKEAn mammut-jakkarat olivat mitä mielenkiintoisimpia asioita. Naurut kuitenkin herkesivät, kun lauluvuoroon tuli kotonakin leikitty ja laulettu kestohittien tähtikaartiin noussut "Pikku-Matin auto".
Bataatti on POP! Tämä Keski- ja Etelä-Amerikan maista kotoisin oleva mukulakasvi(Ipomoea batatas) on ainut murkina, mitä meidän pieni kranttulainen suostuu suuhunsa pistämään, Tietysti äidinmaidolla höystettynä. Tämän päiväisen rankan muskari- ja nukkumisputken jälkeeen tätä ihmejuuresta saatettiin syödä tähän astinen ennätysannos, joka käytännössä tarkoittaa noin kahden jääpalan kokoista annosta. Tähän päivään mennessä maisteltu on siis 1.Perunaa (voihan parku ja huuto, sekä oksennus) 2.Mangoa (irvistyksien kauhistus mitä kitkerää myrkkyä) 3.Banaania (aivan liian limaista ja epäilyttävää suuhun päästettäväksi). Seuraavaksi kokeiluvuoroon tulee maissi, tietenkin sekoitettuna sangen suosittuun bataattiin.
Ouluun. Kun koiranpennut ovat vielä noin helpossa vaiheessa matkaamme pojan kanssa pohjoiseen. Junamatka vähän jännittää, vaikka eihän se Jimille ensimmäinen kerta olekkaan. Toivottavasti aikas malttamattomaksi muuttunut nuorukainen jaksaa istuskella kaikessa rauhassa perille asti. Oulussa on muuten luvassa lauantaina vaippahulinat joten sinne matkaa joukko tumma=).

T.HeleanMaM:lalala: